Vatsakerho toimii

___________________________________________________________________________________________

Vatsakerhon vuosikokous pidetään perjantaina 25.3.2022 Nuijabaarin
kabinetissa peli-illan jälkeen. Esillä sääntömääräiset asiat.

————————————————————————————————————————–

Vatsakerhon perinteiset pikkujoulut järjestetään yleensä helmikuussa, kun muiden joulujuhlien kanssa ei juurikaan tule päällekkäisyyksiä. Osallistuminen on yleensä aktiivista, ja mikä ettei, kun tarjolla on makoisat löylyt, hyvää ruokaa ja laatuisaa juomaa.

Mukavan yhdessäolon lisäksi pikkujouluissa käsitellään ajankohtaisia asioita, kuten tulevan syksyn mahdollisia matkakohteita, osallistumistilastojen kertymiä ja tärkeä sijansa on myös palkitsemisilla. Vatsakerholaiset ovat sitounutta väkeä. Kun kerran toimintaan lähdetään mukaan, aktiivisuus säilyy läpi vuosien. Vaikka aktiviteettejä on vain kerran viikossa ja kesäisin pidämme taukoa, on viidelle kerholaiselle ehtinyt kertyä jo yli 1000 käyntikertaa. Ylivoimaisena tilastoykkösenä Matti Lehtinen, jolla käyntikerrat lähentelevät jo puoltatoista tuhatta. Tuhannen käyntikerran rajan ovat ylittäneet myös Urho Suominen, Timo Ahovaara, Kari Tuominen ja Jouko Laakkio.
Myös 500 käyntikertaa on kova suoritus ja vaatii sitoutumista. Nykyisistä aktiiveista tuon rajapyykin ovat ylittäneet Tuomo Söyrilä, Janne Holmqvist ja Kari Bastman.


Lokakuussa 2014 Vatsakerholaiset toimivat partioviestin rastivahteina Salon Hämeenkylän maastossa. Talkoot sujuivat hyvin, vatsakerhon rastilla joukkueet arvuuttelivat kuvavihjeitä ja sanallisia kuvauksia. Pisteittä ei jäänyt kukaan, ei edes Vatsakerho.


Kesäturnaus Piiljärvellä elokuussa.
Vatsakerhon perinteisiin kuuluu kokoontua kesän päätteeksi  Piiljärvelle pelaamaan lentopalloa, saunomaan ja grillaamaan. Tässä kuvia vuosien varrelta:


Savikiekkoja ampumassa

Vatsakerho kävi kokeilemassa, miten savikiekot saa haulikolla rikki. Toisilla onnistui, toisilla ei. Tutustumistapahtuman olivat järjestäneet Fresiniuksen veljekset. Kiitos heille!


Vatsakerho muistaa klubin toiminnassa aktiivisesti mukana olleita myös omalla erityislahjalla.
Vatsakerhopysti ojennetaan yleensä merkkipäivän yhteydessä.

Tällä kertaa vuorossa oli puolivuosisataisen taipaleen valmiiksi saanut Kari Fresenius.

Hänet tunnetaan kavereiden kesken Freskana. Tunnettuus lienee myös kansainvälistä. Kari juhlisti merkkipäiväänsä Baltian kierroksella ja paikallisessa karamellikaupassa vatsakerholaisen vierailuun oltiin varauduttu jo etukäteen. Nimikoidut karkit odottelivat päivänsankaria valmiina kaupan hyllyllä.